Monipuolista osaamista tarvitaan

Kuljetusala varmistaa, että kauppojen hyllyiltä löytyy tavaraa, teollisuus saa raaka-aineensa ja teollisuuden tuotteet päätyvät kulutukseen – joka päivä. Kumipyörillä kuljetetaan yli 90 prosenttia Suomen kuljetuksista.

Lauri

Tätä työtä ei voi viedä Kiinaan

Lauri

linja-autonkuljettaja


Linja-autonkuljettaja työskentelee kaupunkiliikenteessä, maaseutuliikenteessä, pikavuoroliikenteessä ja/tai tilausajoliikenteessä. Hänen tehtävänään on palvella asiakkaita kuljettamalla heidät taitavasti ja aikataulun mukaisesti paikasta toiseen. Työssä myös opastetaan asiakkaita matkan teossa.

Linja-autoja käytetään lisäksi tilausmatkoilla, jossa asiakas tilaa kuljetuksen suuremmalle väkimäärälle paikasta toiseen. Etenkin palveluliikenteessä ja koululaiskuljetuksissa käytetään myös pienlinja-autoja (D1).

Kaukoliikenteessä linja-autonkuljettajan tehtäviin kuuluu usein myös rahdin lastaus ja kuljettaminen. Linja-autorahdin kuljettamista koordinoi Matkahuolto, joka vastaa myös valtakunnallisesta matkalippujärjestelmästä ja tarjoaa neuvontapalveluita bussimatkustajille.

Aikataulut määräävät linja-autonkuljettajan arkea, ja työ on hyvin vastuullista ja itsenäistä.

Linja-autonkuljettajalta edellytetään BD1- tai BD-ajokorttia ja vuoden 2008 syyskuusta lukien myös perustason ammattipätevyyskoulutuksen (140/280 tuntia) suorittamista.

Linja-autonkuljettajille maksetut kokonaispalkat olivat vuonna 2016 koko maassa keskimäärin 3 000 euroa kuukaudessa ja pääkaupunkiseudulla 3 300 euroa kuukaudessa.


Linja-autonkuljettaja ammattinetissä


VERKKOVARAANI