Ammattioppilaitos

Ammattioppilaitoksessa voi suorittaa ammatillisen perustutkinnon. Koulutukseen voi hakea peruskoulun jälkeen. Kuljetusalasta kiinnostuneelle on tarjolla logistiikan perustutkinto, jossa on kolme koulutusohjelmavaihtoehtoa: kuljetuspalvelut, varastopalvelut ja lentoasemapalvelut.
Logistiikan perustutkinnon tutkintonimikkeet ovat autonkuljettaja, yhdistelmäajoneuvonkuljettaja, linja-autonkuljettaja, varastonhoitaja ja lentoasemahuoltaja. Lue lisää ammatillisesta koulutuksesta Koulutusnetin sivuilta.
Logistiikan perustutkinto
Tutkinnon suorittaneet toimivat henkilö- tai tavaraliikenteessä kuorma-auton, linja-auton tai yhdistelmäajoneuvon kuljettajina tai varastonhoitajina kaupan, teollisuuden, liikenteen tai julkisen sektorin palveluksessa tai ilmailuliikenteen yrityksissä lentoaseman, lentokentän ja maapalvelujen perustehtävissä.
Logistiikan tehtävänä on yhteiskunnan, henkilö- ja tavaraliikenteen sekä muiden logististen palvelujen turvaaminen. Toimintaympäristöt kansainvälistyvät ihmisten ja tavaroiden liikkuvuuden lisääntyessä. Logistiikan perustutkinnon suorittanut osaa palvella asiakkaita. Hän osaa toimia valitsemassaan työssä myös kansainvälisessä ympäristössä.
Tutkinnon laajuus on 120 opintoviikkoa ja sen suorittaminen vie yleensä 3 vuotta. Ammatillisia opintoja on yhteensä 90 opintoviikkoa ja lisäksi opiskellaan 20 opintoviikkoa ammattitaitoa täydentäviä opintoja ja 10 opintoviikkoa vapaasti valittavia opintoja. Tutkintoon kuuluu myös vähintään 20 opintoviikon työssäoppimisjakso sekä osaamisen todistavat ammattinäytöt.
Logistiikan perustutkinnon koulutusohjelmavaihtoehdot
Kuljetuspalvelujen koulutusohjelma
Koulutuksesta valmistuu autonkuljettajaksi, yhdistelmäajoneuvonkuljettajaksi tai linja-autonkuljettajaksi. Koulutus sisältää kuljettajille pakollisen ammattipätevyyden peruskoulutuksen sekä ajokorttikoulutukset niin, että
- autonkuljettajaksi valmistuvalla on vähintään BC-ajokortti
- yhdistelmäajoneuvonkuljettajaksi valmistuvalla vähintään BCE-ajokortti
- linja-autonkuljettajaksi valmistuvalla vähintään BD-ajokortti.
Koulutuksessa opiskellaan muun muassa eri kuljetusmuodoissa vaadittavia taitoja, kuten asiakaspalvelua, tavarakuljetusten hallintaa, työ- ja ympäristöturvallisuutta, ajoneuvotekniikkaa sekä perushuoltotoimia. Kuljetuspalvelujen koulutusohjelman suorittanut osaa kuljettaa tuotteita tai asiakkaita kannattavasti, turvallisesti ja vastuullisesti.
Hän tuntee ajoneuvonsa, osaa tarkastaa sen ja tehdä tavallisimmat huoltotoimet. Hän osaa lastata ajoneuvon säädösten ja olosuhteiden sallimaan maksimikuormaan. Hän tuntee kuljetuksiin liittyvät vakuutukset ja työhönsä liittyvät työsuojelusäädökset. Hän on joustava asiakaspalvelija ja osaa kommunikoida ajoneuvojen ja kuljetusalan viestintävälineillä.
Lue millaisia yhdistelmäajoneuvonkuljettajan ja linja-autonkuljettajan työt ovat.
Lue lisää kuljetuspalvelujen koulutusohjelmasta Koulutusnetistä.
Varastopalvelujen koulutusohjelma
Koulutuksesta valmistuu varastonhoitajaksi. Varastonhoitajaksi valmistuva voi suorittaa koulutuksen yhteydessä B-ajokortin.
Varastonhoitajan tutkinnon suorittaneet sijoittuvat kaupan, teollisuuden, liikenteen ja julkisen sektorin palvelukseen.
Heillä on taito tehdä varastoalan tehtäviä käsin ja koneellisesti esimerkiksi trukilla tai automaattisilla laitteilla. He pystyvät hoitamaan varaston asiakirjat ja varastokirjanpidon käsin tai tietotekniikkaa käyttäen. He tuntevat varastotalouden ja sen vaikutuksen yrityksen talouteen sekä kansainvälisten materiaalivirtojen perustoiminnat. Varastonhoitaja hallitsee logistiikan perusvalmiuksiin kuuluvat asiat, kuten tavaran varastoinnin, kuljetukset, talouden, kierrätyksen sekä tietoverkot.
Lue millaista varastonhoitajan työ on.
Lue lisää varastopalvelujen koulutusohjelmasta Koulutusnetistä.
Lentoasemapalvelujen koulutusohjelma
Koulutuksesta valmistuu lentoasemahuoltajaksi. Koulutus sisältää kuljettajille pakollisen ammattipätevyyden peruskoulutuksen sekä ajokorttikoulutuksen niin, että lentoasemahuoltajaksi valmistuvalla on vähintään BC-ajokortti.
Lentoasemahuoltajat toimivat lentoasemilla lentoliikennettä lähellä toimivissa yrityksissä tai lentoasemien ylläpidosta vastaavan Ilmailulaitoksen palveluksessa. Lentoasemahuoltajan työ voi olla joko lentoasemien kunnossapitoa tai maapalvelutehtäviä tai molempia.
Lentoasemien kunnossapitotehtäviä ovat esimerkiksi kiito- ja rullausteiden sekä asematasojen ja niihin kuuluvien rakennusten kunnossapito ja lentoasemien pelastuspalvelu. Lentoasemien maapalvelutehtäviin kuuluu lentokoneiden saapumiseen, lähettämiseen sekä niiden lentoasemalla oloaikaan sijoittuvat tehtävät. Isommilla lentoasemilla työ on yleensä eriytyneempää, sen sijaan pienemmillä asemilla tehdään monipuolisempia tehtäviä.
Lue lisää lentoasemapalvelujen koulutusohjelmasta Koulutusnetistä.