Tutkinnot

Kuva: Mari Vasarainen

Kuljetusalalle voi kouluttautua kaikilla koulutusasteilla perustutkinnosta yliopistossa suoritettavaan maisterin tai jopa tohtorin tutkintoon asti. Koulutusta on tarjolla nuorille ja aikuisille.

Monet kuljetusalan ammattilaisista ovat hankkineet ammattitaitonsa suorittamalla ammatillisen perustutkinnon ammattioppilaitoksessa. Logistiikan perustutkinnon voikin suorittaa melkein missä päin Suomea tahansa. Tutkintoja voi suorittaa myös oppisomuksella tai aikuiskoulutuksen puolella. Ammatillisen perustutkinnon tai lukion suorittaneet voivat jatkaa opintojaan ammattikorkeakoulussa, teknillisessä korkeakoulussa tai yliopistossa.

Myös Puolutusvoimissa annetaan kuljettajakoulutusta, johon voi hakeutua kutsuntojen kautta.

Tutustu eri koulutusasteissa suoritettaviin tutkintoihin